tiistai 24. maaliskuuta 2015

Tunteiden viemää



Olen miettinyt perheemme kulutustottumuksia ja sitä mikä on ollut hinnan ja tottumuksen lisäksi kuluttamistamme vahviten ohjaava tekijä? 

Se on tunne. Tunne siitä, että haluan jonkun tietyn tavaran tai tuotteen koska se on sosiaalisesti haluttavaa. Tunne, että poikani voi parhaiten tätä tuotetta käyttäen. Tunne, että olen osa jotakin kun hankin tiettyjä asioita. 

Tiesitkö, että ihmiset tekevät 90 prosenttia ostopäätöksistään tunteella. Ostospäätöksiä ohjaavia tekijöitä on tutkittu ja todettu, että tunteet ohjaavat eniten kuluttajien ostamista. 


Minulla on tunne, että nämä tekevät minulle hyvää! 


Juttelimme mieheni kanssa tunteiden vaikutuksesta ostamiseen ja hän selitti minulle hänen suurta rakkauttaan Coca-Colaa kohtaan. Mieheni  tunneside kyseiseen tuotteeseen syntyi hänen lapsuudessaan. Joka perjantai viikon päätteeksi miehelleni ja hänen veljilleen ostettiin herkuksi Coca-Colaa. Mieheni kuvasi, että Coca-Cola luo hänelle rentoutumisen ja turvallisuuden tunteen. Aina kun hän nauttii kyseistä tuotetta, se palauttaa hyviä muistoja ja vahvoja tunteita. Tuotteen käyttäminen liittyy viikonlopun alkamiseen ja rentoutumiseen. Coca-Colan ostaminen ei ole siten perustunut pelkästään sen makuun, vaan se on edustanut miehelleni jotakin tuttua ja turvallista, jotakin miellyttävää tunnetta. 

Valitettavasti Mr Finland joutuu nyt olemaan vuoden ilman Coca-Colaa. Mieheni sanoi, että tämä on hänen osaltaan suurin uhraus ostostottumustemme muuttamisessa. 
Tunne- ja muut tekijät ohjaavat perheemme ostamista myös tämän vuoden aikana, vaikka ostospäätöstemme tekeminen perustuu ensisijaisesti suomalaisuuteen. 

Teemme edelleen tunteen perusteella ratkaisuja sen suhteen minkä suomalaisen yrityksen tuotteita ostamme silloin kuin tuotteella tai palvelulla on useampi suomalainen tarjoaja. Joku tuote tuntuu toista tutummalta ja siihen on ehkä törmännyt useammin mainonnassa. 

Miten sinä teet ostospäätöksesi? Oletko tunteella ostaja? Onko suomalaisuus sellainen tunne, joka ohjaa ostamistasi? 

12 kommenttia:

  1. Tosi kaunis blogi sinulla! ♥ Tulen kyllä taas seuraamaan.. Jos vain haluat niin käy vierailulla blogissani osoitteessa www.amandanunelmia.blogspot.fi
    Kommentit on tervetulleita ja lukijaksi saa alkaa :) Ihanaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Amanda, tervetuloa lukemaan, käyn kurkkaamassa ja ihanaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  2. Aivan ihana blogi :)!! eikö Olvi valmista colan makuista limpparia? Ainakin Iisalmessa on Olvin tehdas joten eikös se ole suomalainen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olvin valikoimista löytyy colaa, eli sitä juodaan :) Ja tuo kuvan Rio-Cola on myös suomalaista! Tervetuloa lukemaan!!

      Poista
  3. Moikka!

    Loistava idea blogillasi. Näin opiskelujeni loppuvaiheessa olen jo pikkuhiljaa yrittänyt itsekin varojeni mukaan siirtyä kotimaisiin tuotteisiin. Jäin miettimään vielä yhtä asiaa, kun mainitsit Coca-Colasta. Vaikkakin on ulkolainen tuote, niin valmistus on Keravalla Sinebrychoffin tehtaalla (yt:itä, joka vuosi). Eli periaatteessa tukee kotimaista työtä ;) Mutta siis joo ymmärrän, jos täytyy olla täysin suomalainen brändi. Tsemppiä vuodellesi, ehkä saan lisää ideoita tätä kautta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Hieno homma, että siirryt suomalaisiin tuotteisiin :)

      Poista
  4. Sinebrychoff valmistaa, myy ja jakelee kaikki Coca-Cola Companyn juomat Suomessa. Ei se kovin ulkolaista sitten ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä huomattiinkin, mutta vuoden ideana meillä tosiaan se, että ostamme suomalaisten yritysten tuotteita.

      Poista
  5. Hieno tempaus ja kiva, että pidät asiasta myös blogia! Itse ostan lähes kaiken ruoan kotimaisena, ja nimenomaan sellaisina tuotteina, joissa on Hyvää Suomesta -tunnus tai Sirkkalehti -tunnus. Näin tiedän, että koko ruokaketju on mukana. Muissa tuotteissa sitten mennään Avainlippu -tunnuksella. Ruoassa on muutamia myönnytyksiä tullut...esim. kahvia kun ei Hyvää Suomesta -tunnuksella saa.

    Mutta hieno tempaus todella! Toivottavasti moni innostuu ottamaan esimerkkiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja tervetuloa seuraamaan! Toivottavasti mahdollisimman moni lähtisi tähän mukaan!

      Poista
  6. Hei!

    Edellisestä kommentista tuli mieleen, että millaisia ruokatuotteita sinä ostat? Eli riittääkö, että on valmistettu Suomessa vai raaka-aine myös tuotettu kotimaassa (eli Hyvää Suomesta -tunnukselliset tuotteet)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Käypä kurkkaamassa blogin ensimmäistä postausta, siellä hieman rajausta! Eli niin suomalaista kun mahdollista!

      Poista