torstai 12. maaliskuuta 2015

Sähköä ilmassa?



Valitsimme marraskuussa 2014 valmistuneeseen omakotitaloomme maalämmön. Maalämmön perustamiskustannukset olivat jokseenkin korkeat, mutta pidemmällä aikavälillä maalämpö on kuitenkin huomattavasti edullisempi kuin suora sähkö. Taloa lämmittää vesikiertoinen lattialämmitys, mistä nautimme suuresti. Sähköyhtiöksi valitsimme savolaisina tietenkin Savon Voiman.

Posti toi meille eilen sähkölaskun. Sähkön kulutuksemme oli kahden kuukauden ajalta 2682kWh, euroissa 386,06. Olemme olleet niin innoissamme uudesta kodistamme, sen saunasta ja muista mukavuuksista kuten pesutornista ja kuivauskaapista, että emme ole liiemmin miettineet kulutustamme. 

Laskun saavuttua aloimme miettimään pystyisimmekö pienentämään sähkölaskuamme jotenkin vaihtamatta sähköyhtiötä, koska Savon Voima tuottaa suomalaista sähköä ja emme halua käyttää ulkomailta siirrettyä sähköä. 

Selvitimme asiaa internetistä, josta löytyikin tukku hyviä vinkkejä. Sovimme perheemme kesken, että pidämme pienen ”energiapaaston” ja katsomme voimmeko vaikuttaa sillä energian kulutukseen ja sitä kautta sähkölaskuumme, joka muodostaa merkittävän osan asumisemme kuukausittaisista menoista. Vinkit ovat osittain sovellettavissa myös muihin asumismuotoihin esim. kerrostalo asumiseen.


1.    Valaistus. Meillä on iso osa valaisimista LED-lamppuja, jotka vievät vähän energiaa verrattuna hehkulamppuihin. Päätimme kuitenkin tarkastaa kaikki muut lamppumme, jotka antavat epäsuoraa valoa ja päivittää ne energiansäästölamppuihin.
2.    Televisio.  Nykyisin meillä on televisio päällä lähes koko päivän, vaikka emme sitä aktiivisesti seuraakaan. Sovimme, että pidämme televisiota päällä ainoastaan silloin kuin sitä  katsotaan aktiivisesti. Muulloin pidämme television kokonaan kiinni, eikä stand-by tilassa, jossa se on tähän saakka ollut aina, kun se ei ole ollut auki.
Netistä saatujen tietojen mukaan, laitteiden valmiustilaan kulutus on helposti 10 % kodin sähkönkulutuksesta.


3.    Tietokone. Tietokone on meillä monesti pidempään päällä, kun sitä tosiasiallisesti käytetään. Sovimme, että jatkossa tietokone on päällä ainoastaan sen ajan päällä, kun sitä aktiivisesti käytetään. Meidän tietokone on kannettava versio, joten päätimme pitää sen poissa verkkovirasta aina sen aikaa, kun sen akku riittää.


4.    Erilaisten koneiden lataaminen (puhelin, Ipad, kamera jne). Olemme tähän saakka ladanneet erilaisia laitteita aika huolettomasti ja latauspiuhat ovat olleet seinässä aina silloinkin, kun emme ole olleet mitään tosiasiassa lataamassa. Sovimme, että jatkossa latausaika optimoidaan ja sen jälkeen poistamme laitteen latauksesta ja irrotamme lataukseen liittyvän piuhan seinästä, kun lataus on loppu.
5.    Ruoanlaitossa hyödynnetään uunin/lieden esi- ja jälkilämmöt. Meillä on induktioliesi ja tehokas uuni. Päätimme, että jatkossa kiinnitämme huomiota siihen, että esim. veden kiehuttaminen tapahtuu oikealla määrällä vettä ja kattilassa, jossa on kansi.


6.    Pesukoneet. Pesukoneita käytämme normaalisti, mutta kiinnitämme huomiota siihen, että ne pyörivät vain täysinä, koska puolityhjä kone hukkaa puolet energiasta.


7.    Huonelämpötila. Päätimme kiinnittää huomiota siihen, että oleskelutiloissa lämpötila on n. 21°C. Makuuhuoneissa käytämme alhaisempaa lämpötilaa. Viileässä huoneessa on myös huomattavasti helpompi nukkua.
Netistä saatujen tietojen mukaan, kun huonelämpötilaa pudotetaan yksi aste, se tietää noin viiden prosentin vuosittaista säästöä lämmityskustannuksissa.


8.     Sauna.  Rakastamme saunomista ja siitä emme halua luopua. Päätimme kuitenkin optimoida saunan lämmitysajan. Sovimme, että lämmin sauna ei odota saunojia, vaan aloitamme saunomisen heti kun sauna on lämmin. Netistä löytämiemme tietojen mukaan energiataloudellisin saunan lämpötila on 70-80 °C. Saunan lämmittäminen 100 °C:een nostaa sähkön kulutusta 20-30 %.



9.    Lämmin vesi. Rakastamme pitkiä suihkuja ja pienen poikamme kylvettämistä. Sovimme kuitenkin, että pyrimme vähentämään lämpimän vedenkäyttöä esim. sulkemalla suihkun siksi aikaa, kun suoritamme peseytymistä.


10.  Takan käyttö. Talossamme oleva takka on kaunis ja tulen tuijottaminen on rentouttavaa. Takan käyttämisellä voimme myös vähentää muuta lämmitykseen käytettävää energiaa. Päätimme lisätä takan lämmittämistä ainakin siihen saakka kunnes harvinainen valoilmiö nimeltä aurinko alkaa hoitamaan tätä asiaa isojen ikkunoidemme kautta.




Katsotaan miten nämä toimet vaikuttavat meidän perheen seuraavaan sähkölaskuun! Raporttia tiedossa kuukauden päästä. 

Nyt sähköä säästämään! 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti