Mitäpä mietit?

Mieheni kysyy monesti minulta kun istumme iltaisin sohvalla tai mennessämme nukkumaan, että mitäpä mietit? Eilen illalla mieheni kysyessä tätä rupesin oikeasti miettimään, että mitäpä sitä on tullut tässä viime päivinä mietittyä. 

Onnea. Olen miettinyt monena päivänä, että olen onnellinen. Talonrakennusprojektimme on ohi, poikamme on terve taas pitkän sairasteluputken jälkeen ja kesä on tulossa harmaan talven jälkeen. 

Istun monesti vain hiljaa sohvallamme ja ihmettelen miten saimme talomme rakennettua. Olin raskaana seitsemännellä kuukaudella kun aloitimme talonrakennusprojektimme. Ottihan se koville ja moni varmasti miettiikin, että pitikö se aloittaa juuri kun vauva oli syntymässä. Kai se on niin, että talonrakennusprojektille ei ole koskaan oikeaa hetkeä ja se on vain joskus tehtävä, jos sitä halajaa. Selvisimme projektista kuitenkin ilman mitään suurempia takaiskuja ja budjetinylityksiä.  

Poikani oli viisi viikkoa putkeen kuumeessa, vatsataudissa ja flunssassa. Sama tauti kiersi koko perheemme ja välillä tuntui rankalta, vaikka kyse olikin vain ihan perussairauksista. Pienen lapsen kanssa sitä tuntee vain itsensä niin avuttomaksi kun katsoo toisen kipuilua ja huonoa oloa. On ihanaa taas kun arki on palannut sairastelukierteen jälkeen ja saamme olla terveitä. Arjen keskellä terveenä olemista ei aina muista arvostaa. 

Odotan kesää niin kuin varmasti kaikki muutkin suomalaiset. Luonto herää henkiin, pääsen perustamaan kasvimaan sekä marjastamaan. Saan nauttia auringosta ja kauniista Suomesta. 

Kiitollisuutta. Olen ollut kiitollisilla mielillä jo pidemmän aikaa. 

Poikamme syntymä ei ollut meille mikään itsestään selvyys. Haikara lensi monta kertaa talomme ohi ennen kuin saimme odotetun pakettimme. Olemme niin valtavan kiitollisia hänestä, vaikka vauva-arki onkin välillä rankkaa valvomisen ja uudenopettelemisen takia.

Kiitollinen olen myös siitä, että minulla on työpaikka mihin palata perhevapaani jälkeen. Sain työpaikkani ollessani raskaana. Ilmoitin haastattelussa odottavani esikoistani ja ajattelin, että tätä työpaikkaa en varmasti saa. Olen niin kiitollinen, että sain nykyisen työpaikkani vaikka ehdin olla työssä vain 3 kuukautta ennen äitiyslomalle jäämistä. 

Opiskeluja ja stressiä. Olen tekemässä ammattiini liittyviä jatko-opintoja ja vaikka opiskelu on paras sijoitus itseensä, niin silti ne stressaavat tällä hetkellä. Kun saan poikani nukkumaan, avaan kirjat ja aloitan lukemisen. Minulla on muutaman viikon päästä opintoihin liittyvä koe ja siihen mennessä pitäisi vielä tehdä paljon töitä. Stressaa ja väsyttää, mutta pakko se on yrittää! 

Blogia ja sen lukijoita. Olen miettinyt tätä blogia paljon ja arvostan todella, että niin moni on käynyt blogia lukemassa ja sitä kommentoimassa. Olen iloinen jos mahdollisimman moni inspiroituisi blogista ja haastaisi itsensä miettimään omia kulutustottumuksiaan sekä sitä, voisinko minä ostaa enemmän suomalaista? 

Minulla on ystäviä, jotka ovat saaneet viimeaikoina potkut töistään taloudellisen tilanteen takia. Ystäviä, jotka hakevat töitä, mutta eivät niitä löydä sekä ystäviä, jotka joutuvat viemään yt-neuvotteluja työssään läpi sekä päättämään kenet irtisanotaan. Mikään tilanne näistä ei ole heppo. On hienoa jos minä ja muutkin kuluttajat voisivat vaikuttaa omalla ostoskäyttäytymisellään siihen, että mahdollisimman monella suomalaisella olisi töitä. 

Arkea. Mitä tänään syödään? Pitäisi siivota. Liesi ei toimi, minne soitan ja kuka sen korjaa? Pyykkäämistä. Poikani hampaiden harjaamisen aloittamista. Urheilua ja rapakuntoa. Hugon hoitoa. Pääsiäisen viettoa. 

Mitäpä sinä olet miettinyt?