maanantai 16. maaliskuuta 2015

Suomessa valmistetut lastenvaatteet vol 1





Perheeseemme kuuluu 9-kuukauden ikäinen poikalapsi. Kun pohdin tämän projektin käynnistämistä ja poikamme hoitamista mietin, että no onneksi pojallemme löytyy ainakin helposti vaatteita. Kyllähän Suomessa lapsille vaatteita valmistetaan, ajattelin. Mieleeni tuli Reima, Lassie, Marimekko, Lotta&Lassi sekä monet muut vaatemerkit. Tutustuttuani hieman tarkemmin aiheeseen ymmärsin, että tosiaan onhan Suomessa paljon lastenvaatteita suunnittelevia ja muualla kuin Suomessa valmistavia yrityksiä ja merkkejä, mutta todella Suomessa tehtyjä lastenvaatteita ei niin helposti löydykkään.

Kävimme viikonloppuna ruokaostoksilla Prismassa ja katselin siellä lastenvaatteita. Monia vaatteita mainostettiin Suomessa suunniteltuina, mutta todella Suomessa tehtyjä lastenvaatemerkkejä löytyi Prisman lastenvaateosastolta yksi, Hilla Clothing. Olin todella yllättynyt tästä uutuudesta ja siitä, että Prisma oli ottanut valikoimiinsa todella Suomessa suunnitellun ja valmistetun vaatemerkin. Hienoa!!



Kuosit, laatu ja vaatteiden tunnelma on mielestäni laadukas, ajaton ja pienille taaperoille sopiva. Värit olivat selvästi jaettu tytöille ja pojille, mutta muutama unisex-kangaskin löytyi.

Meille päätyi ostoskoriin housut ja kietaisubody. Hintakin oli suhteellisen edukas, body maksoi 19,95 € ja housut 16,95 €. Minulla on ollut mielikuva, että Suomessa tehdyt lastenvaatteet maksaisivat reilusti enemmän kuin mitä Hillan vaatteet maksoivat.

Hilla Clothing pitää päämajaansa Jyväskylässä ja sen tuotteita myydään ilmeisesti monissakin Prismoissa. Heille on myös tulossa nettikauppa verkkosivuille. Hillan löydät täältä!



Mistä sitten tunnistaa Suomessa valmistetun tuotteen? Jos tuote tai tavara on valmistettu Suomessa, on sen myyntitiedoissa yleensä avainlippu. Tällaista merkkiä ei löydy esimerkiksi tavaroista jotka on suunniteltu Suomessa suomalaisen yrityksen toimesta, mutta valmistettu esimerkiksi Kiinassa. Jos tuotteen suunnittelu tehdään Suomessa ja valmistus muualla, on tuotteessa yleensä Suomen lippu ja merkintä "Design From Finland". Näillä merkinnöillä on kuitenkin suuri ero.


Lastenvaatteiden suomalaisuus tuntuu kiinnostavan äitejä yleisestikin ja viime keväänä asia herätti myös paljon keskustelua mediassa. Minun silmiäni tämä ainakin aukaisi. Jos vertaa Suomessa tehtyjen vaatteiden hintaa ei-suomalaisiin vaatemerkkeihin tai Suomessa suunniteltuihin, mutta muualla valmistettuihin merkkeihin, ei hinta todellakaan ole niin paljon kalliimpi, että pelkästään sen takia tuotteita ei voisi ostaa. Ja voihan ainakin yhden kymmenestä vaatteesta ostaa made in Finland-merkkisenä! Eikös?


Miksi minä en saanut mitään kysyy Hugo?

19 kommenttia:

  1. Melli EcoDesign on ainakin täysin suomalinen ja ainakin hetki sitten heillä oli alessa/huonompilaatuisissa jonkin verran myytävää :) Kannattaa vilkaista! Facesta löytyy myös kotimaisten pienmerkkien kirppis tai vastaava ;)

    VastaaPoista
  2. Hei Elsa! Löysinkin Melli EcoDesignin. Ihania vaatteita oli heilläkin ja tosiaan paljon löytyi myös -30-50 %:n alennuksella. Tosi kivat kuosit ja yrityksellä oli ihana tarina. Löytyy vaatteita esimerkiksi keskosillekin!

    VastaaPoista
  3. Kannattaa tsekata myös Metsola, jonka kauppa on Oulun kupeessa. Heillä on myös nettikauppa. Kun omat lapset olivat pieniä, ostin aivan ihania vaatteita Metsolalta. Ompelutaitoiset saavat heiltä myös ihania kankaita.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Merja vinkistä! Käyn ehdottomasti kurkkaamassa. En ollut tuosta kuullutkaan! Tuo DIY taitaa vielä jäädä minulta väliin :)

    VastaaPoista
  5. Ihana blogi :) Avainlippu ei ole automaattisesti kotimaisissa tuotteissa, se pitää erikseen hakea, ja on maksullinen. (Vinkuu täällä pienyrittäjä, joka ei vielä oo sitä vielä (15v.) hakenut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta! Tervetuloa seuraamaan! Minäpä en tiennytkään tuota! Hillan vaatteissa merkki oli, niin kerroin sen takia siitä.

      Poista
  6. Metsola ei taida tehdä enää Suomessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,

      Metsola kyllä edelleen toimii ja he ottavatkin sivuillaan avoimesti kantaa heidän tuotantoonsa; http://www.metsola.co/design. Arvostan ja kyllä näyttivät upeilta heidänkin vaatteensa!

      Poista
  7. Iltalehden jutusta tuli mieleen vinkata, että ihania, kotimaisia neulevaatteita aikuisille ja lapsille saa myös täältä http://www.kaino.fi/ ja sitten tuohon koiran pesuun voisi sopia käsin tehty saippua. Suomessa on aika paljon saippuaharrastelijoita ja myös nettikauppoja joissa niitä myydään. Ei ole yhtään lisäaineita tms. Hiussaippuaakin on olemassa, sillä voi pestä koirankin. Mä olen käyttänyt hevoseen itse tekemääni :)

    VastaaPoista
  8. Hei, mielenkiintoinen blogi :) asia on meidän perheessä oln ajankohtainen ja pyrimme ostamaan mahdollisimman paljon kotimaista! Tsekkaa vauvanvaate.fi, siellä myydään marlonin varasto loppuun (ovat lopettaneet tuotannon eläköitymisen vuoksi) ilman postikuluja :) marlon on tehnyt paljon vaatteita äitiyspakkauksiin ja viime syksyyn asti niitä on ollut prismassa myynnissä. Vaatteet on valmistettu Rautiossa Pohjois-Pohjanmaalla. Aurinkoista kevättä teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Johanna ja kiitos viestistäsi! Marlonin vaatteita ostinkin pojalleni. Harmi, että he lopettavat. Edukkaita ja laadukkaita vaatteita nimittäin. Tervetuloa seuraamaan ja hienoa kun tekin suositte suomalaista!!

      Poista
  9. Prismassa ihan on myös marlon merkkisiä vaatteita ollut ainakin aiemmin, jotka on muistaakseni myös avainlipputuotteita. Valikoima ei ole laaja, mutta jotain perusvaatetta löytyy:).

    VastaaPoista
  10. Moni lastenvaatemerkki, joka on suomalaista suunnittelua, valmistetaankin ulkomailla, vaikkakin usein tarkoin valvotuissa oloissa. Kotimaista tekoa taitaa olla Höö, Vimma (osa valmistetaan Suomessa, osa Virossa). Mitenkähän Aarrekidin laita? Papu ja Gugguu on kotimaista suunnitelua, mutta valmistus pääosin ulkomailla. Tintun vaatteista valtaosa valmistetaan Suomessa, mutta ei kaikki. Punaisella norsulla sama juttu. Aika mielenkiintoista, kun asiaa rupeaa tarkemmin pohtimaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anne! Pikkuhiljaa tutustun näihin lastevaatemerkkeihin ja postailen niistä täällä. Hillan lisäksi ainakin Melli Eco Design on täysin Suomessa valmistettu. On tosiaan mielenkiintoista selvitellä näitä ja miettiä, että mikä oikeasti on sitten 100 %:sesti suomalaista! Tervetuloa lukemaan!!

      Poista
    2. Myös Muru taitaa olla täysin Suomessa valmistettu. Harmi, että Marlon lopettaa :(

      Poista
  11. Kannattaa tutustua myös Kimperin valikoimaan! Laadukkaita ja kivoja Suomessa valmistettuja vaatteita. :)

    VastaaPoista