perjantai 27. maaliskuuta 2015

Leikitään leluilla, hassutellaan sanoilla


Kyllä meitä nyt hellitään auringonpaisteella. Ihanaa. Otin pojat matkaan ja mars ulos metsään. Meidän takametsässä on hankiainen, eli hanki kantaa kävelyn ja pulkalla liikkumisen. Kuulin muuten hankiais-sanan ensimmäistä kertaa tällä viikolla. Oliko se teille tuttu? 



Ostin alkutalvesta pojalleni istuttavan pulkan kevättä varten ja ajatuksena oli, että pääsemme ulkoilemaan niin, ettei aina tarvitse istua vaunuissa. Poikani tykkä todella paljon pulkkailusta ja useasti kuuluukin iloisia riemunkiljahduksia kun mennään alamäkeen tai spurtataan vauhtiin. 

Pohdimme elämäntapamuutostamme ja sen aloittamista jo hyvissä ajoin ennen maaliskuuta. Pulkkaa ostaessani nämä ajatukset pyörivät jo mielessä ja löysin tuolloin ilokseni meidän lähimarketista Suomessa tehdyn Hot Toys Oy:n pulkan. 

Kävin Hot Toysin nettisivuilla ja lähetin heille sähköpostia ja kyselin yrityksestä hieman lisää. Hot Toysilta ei voi ostaa suoraan tavaroita heidän nettisivuiltaan, mutta tuotteita löytyy todella laajasti eri kauppaketjuista. Kannattaa siis katsella omasta lähikaupasta tai -marketista heidän tuotteitaan. Valikoimiin heillä kuuluu niin  kesä- kuin talvituotteitakin. Maksoin pulkasta muistaakseni vähän vajaa viisitoista euroa. 




Yritin saada Hugosta talvisen ulkoilukuvan, mutta poika meni ihan sekaisin metsässä. Niin paljon hajuja ja ihmeteltävää. 




Minulle tuli eilen useampi kysely mistä blogini nimi tulee? Moni varmasti tietää elokuvan Little Miss Sunshine. Se on ehdottomasti suosikkielokuvani ja on toiminut minulle useasti inspiraationa. Elokuvassa päähahmo haluaa lasten missikisoihin ja hän ei edusta perinteistä käsitystä lapsimissistä. Kuitenkin hän itse uskoo itseensä ja omaan tekemiseensä eikä välitä siitä mitä muut ajattelevat. Hän ei edes ymmärrä, että hänen menestymismahdollisuuksiaan epäillään, niin vahvasti hän uskoo itseensä. 

Minusta tarina on koskettava ja kaunis. Jokaisen pitäisi nähdä itsensä kuten tuo elokuvan Little Miss Sunshine, eikä välittää muiden arvosteluista tai epäilyistä. Jokainen asettaa itse omassa päässään omalle toiminalleen esteet ja yleensä ne varmasti syntyvät juuri toisten mielipiteistä ja arvostelusta. Jos ei itse usko itseensä niin ei sitten kukaan! 



Little Boy Finland antaa mammalle purupusuja. Minulla oli yksi päivä hampaan jäljet leuassa kun poika muiskautti oikein kunnolla! 


Pojallani on myös joitakin Plasto Oy:n leluja. Plasto Oy on suomalainen yritys ja lelut tehdään Suomessa. Iso peukku siis näillekin. Ostin auton lähimarketista, eli Plastonkin leluja löytyy varmasti useista kaupoista.
























Ensi viikolla on luvassa ensimmäinen blogiarvonta. Jää kuulolle mitä on tulossa arvontaan! 

5 kommenttia:

  1. Löysin blogisi ihan sattuman kautta, onneksi! Hienon haasteen olette ottaneet ja arvostan sitä todella. :) Mukavaa viikonlopun jatkoa! :)

    VastaaPoista
  2. Hei Niina ja kiitos! Haastetta riittää, mutta hyvässä mielessä. Tästä on jo tullut melkein harrastus, sen verran mukavaa on selvitellä tuotteiden alkuperää.

    Oikein mukavaa viikonloppua sinullekin!

    VastaaPoista
  3. Kiitos Soph! Vastailen myöhemmin kysymyksiisi, mutta yhteen haluaisin vastata tässä: Minne haluaisit matkustaa ja miksi? Haluaisin matkustella ensi kesänä Suomen suvessa ja nauttia kauniista järvistä ja upeista metsistä. Suomen kesä on kauneinta mitä tiedän ja silloin on ihanaa nauttia luonnosta ja sen kauneudesta. Ehdottomasti!

    VastaaPoista
  4. Ihanan raikkaat ja iloiset kuvat!

    VastaaPoista
  5. Kiitos Anne! Hugoa on vaikea saada kuvatuksi, on niin nopea liikkeinen :)

    VastaaPoista