keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Jotain uutta ja jotain vanhaa




Kuvan kengät ovat yli kolmekymmentä vuotta vanhat. Ne olivat minulla jalassa kun olin yksivuotisvalokuvauksessa. Äitini antoi ne minulle joskus nuoruudessani, ja ne ovat olleet osa huoneeni tai kotini sisustusta siitä saakka. Ajattelin aina, että jos minulla on joskus lapsi, laitan ne hänelle jalkaan yksivuotisvalokuvaukseen. Vielä muutama kuukausi ennen kuin Little boy Finland saa mamman kengät jalkaansa. 

Vuotemme inspiroimana kurkkasin kenkien pohjiin ja siellähän se luki. Made in Finland. En ole vielä ostanut pojalleni uusia kenkiä koska hän ei kävele. Eikös niitä tehdä Suomessa? 


Olen sisustanut poikani huonetta erilaisilla tauluilla ja olen jo pitkään haaveillut uudesta taulusta hänen huoneeseensa. Löysin ihanan suomalaisen sisustustaulukaupan, jolla on aika hauska tarinakin. 

Poster Mister antaa taulun tilaajalle mahdollisuuden suunnitella taulunsa itse ja näin jokaisella taulun ostajalla on mahdollisuus saada oma persoonallinen taulu kotiinsa. Ihana idea siis! 

Jää seuraamaan minkälainen taulu meille ilmestyy! 





Hankin pojalleni jo aika varhaisessa vaihessa raskauttani oman lapsikirjan. Olen yllättynyt miten paljon olemme sitä täyttäneet. Olen ajatellut, että kirjoitan pojalleni päiväkirjaa hänen lapsuudestaan, jota hän voi sitten myöhemmin lueskella. Äitini jaksoi nähdä saman vaivan minun ja sisarusteni kohdalla, ja olemme saaneet lapsuusajan kirjat itsellemme muistoksi. 

Ostimme Oppi&Ilon Minun kirjani muistaakseni Suomalaisesta Kirjakaupasta. Kirjassa hauskaa ja erilaista on se, että kirja seuraa lapsen kasvamista täysi-ikäiseksi saakka. Lisäksi kirjaa voi tehdä oman näköiseksi, sillä kirjassa on erilaisia siirrettäviä elementtejä, kuten tarroja. Jos siis mietit minkälaisen lapsikirjan hankit tai vaikka ostat lahjaksi syntyvälle lapselle, niin tässäpä oiva vaihtoehto. 





Jostain syystä kaikki johdot ovat nyt niin ihania! 

Little Boy Finland nukkuu ja mamma lähtee nyt opiskelemaan! 

25 kommenttia:

  1. Eikos tepsut ole suomalaiset kengat. Ainakin muistelisin niin. Erittain laadukkaat ja hyvät kengät!

    VastaaPoista
  2. Hei! Kiitos vinkistä, kävin heidän internet-sivuillaan ja Tepsu-kengät ovat Suomessa valmistettuja! Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  3. Hei, eksyin blogiisi Iltalehden vinkkaamana :) Hieno ajatus ja erityisesti hienoa, että haluat levittää tätä ajatusta blogisi avulla! Itse aloitin myös samantyyppisen kampanjan ja aloin ajatuksella valita suomalaisia tuotteita kaupassa käydessäni. Siihen asti en ollut asiaan oikeastaan kiinnittänyt huomiota, mutta uutinen 10 euron kulutuksen lisäämisestä kotimaisiin tuotteisiin ja sen merkitys kansantaloudelle sai minut toimimaan. Oma toimintani on siis pienimuotoisempaa, mutta 10 euron lisäyksen varmasti ylitän kuukausittain. Oletko muuten tutustunut Nanson tuotteisiin, heidän verkkosivuillaan on erikseen merkitty Avainlipulla kotimaiset tuotteet ja yritys on muutenkin raikastanut valikoimaansa :) Tsemppiä projektiin! t. Mrs T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Mrs T ja kiitos palautteestasi! Toivottavasti mahdollisimman moni lähtisi tähän mukaan ja suosisi suomalaista, koska sillä todella on suuri kansantaloudellinen merkitys. Hienoa, että sinä olet jo toteuttanut sitä käytännössä! Tervetuloa lukemaan ja minä käyn tutustumassa Nansoon, kiitos vinkistäsi!

      Poista
  4. Minäkin löysin tieni tänne iltapäivälehden sivujen kautta. Pakko jättää myös suositus, sillä kaikkihan meistä tarvitsevat alusvaatteita: http://www.tamsilk.fi
    Onnea projektillenne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirupiikitär! Tamisilk onkin jo tuttu kun selvittelin mistä saamme alusvaatteita:) Tervetuloa seuraamaan!

      Poista
  5. Luin iltalehteä ja huomasin sinut ja blogisi ja ajattelin kertoa Tepsuista. Joku oli jo niistä kertonut.... Lisäksi että Tepsut ovat suomalaiset ne ovat erittäin kestävät. Meillä käytti viisi lasta sitten vielä annettiin eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysinkin eilen Tepsut lukijan vinkin perusteella, eli täytyy laittaa pojalle kengät tilaukseen! Kiitos vinkistä, kun yritin eilen itse googletella, niin en heitä löytänyt!

      Poista
  6. Jos autoa pesette, niin Korrek on suomalainen. Lumenen lisäksi kotimaisia löytyy myös Herbina, Xz ja LV. Kaikki nämä valmistetaan Heinävedellä.

    VastaaPoista
  7. Kannatettava ajatus suomalaisuuden suosiminen. Haasteellista on, jos meinaa alkaa ostamaan nimenomaan Suomessa valmistettuja tuotteita. Esimerkiksi yllämainittujen firmojen tuotteet, Marimerkon ja Ivana Helsingin, tuotteet ovat valmistettuja muuallakin kuin Suomessa. Marimerkon kotimaisuusaste valmistuksessa ei ole kovin suuri kokonaistuotannosta, heidän kotisivuiltaan näkee tarkemmin kunkin tuotteen kohdilta. Itselleni on tärkeää, että tuotteet olisivat valmistettu edes Euroopassa. Suosin siis Suomessa valmistettuja, mutta tässä kohdin on usein pakko höllentää koska tuotteita ei joko ole tai niiden hinta on joskus tähtitieteellinen. Hiushoitotuotteista sen verran, että SuomessaYlöjärvellä tehdään Sim-sarjan tuotteet (http://sim.fi/fi). Erityisesti hiuspohjanongelmaisille heiltä löytyy hyvä Sim sensitive-sarja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos viestistäsi! Yritän tehdä selvitystyötä mahdollisimman paljon ja etsiä Suomessa tehtyjä tuotteita. Me ostamme kuitenkin myös suomalaisten yritysten muuallakin kuin Suomessa tehtyjä tuotteita. Alkuun joudummekin tekemään enemmän selvitystyötä ja kun yritykset tulevat tutuiksi niin ostaminen helpottuu!

      Poista
  8. Hei! Hienoa että näitä asioita tuodaan julkisuuteen. Ihmiset ostavat aivan liikaa halpamaissa tuotettua tavaraa. Itselläni on ollut jo pidempään vastaavantyyppinen projekti. Ehkä paremmin sanottuna jo elämäntapa. Kotimaassa valmistettuja on vain joskus hankala löytää. Olen joskus nuorempana ostanut esim lapselle pyörän ja itselle untuvatakin joissa on suomen lipun kuva. Myöhemmin asiaa selviteltyäni nämä olikin vain designed in finland tuotteita. Samasta syystä marimekot ja usein kauppaan. Omaan vaatekaappiin on eksynyt paljon nansoa, ihana kun saa kaunista ja kotimaista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos viestistäsi! Hieno elämäntapa sinulla! Kunnioitan!

      Poista
  9. Hei!Kenkäpaja Pihka(Tampere)tekee laukkuja ja kenkiä,Liisa Sauso(Hämeenlinna)käsineitä kotimaassa.Sakari Sauson tuotannosta iso osa teetetään muualla.Kosmetiikasta ainakin Flow(luomua,Hyvinkää),Mia Höytö ja EkoPharma(Lahti,luomua) ovat suomalaisia ja hinnatkin maltillisia.By Pia`s tekee pellavavaatteita Suomessa(katalogissa malleina mm.Kaisa Liski ja Johanna "Kalastajan vaimo-blogista).Mutta kyllä tarkka saa olla-moni ns,kotimainen firma teettää paljon halpamaissa,vain desing on Suomessa.Vinkkaillaan täällä toisillemmeja yritetään olla mukana pysyttämässä veroeuroja kotimaassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari viestistäsi ja vinkeistä! Kiva kun muutkin selvittävät tuotannon taustoja ja vinkkaavat eteenpäin! Tervetuloa lukemaan!

      Poista
  10. Onnitteluni konkreettisesta teosta suomalaisen työn puolesta! Käsityökortteli - Suomensta käsin sivustolla on yli 250 käsityöyritystä, jotka tekevät kotimaisia tuotteita kestovaipoista, kenkiin ja koruihin, vaatteita kaiken ikäisille, sisustustuotteita, keramiikkaa.... siis vaikka mitä. Jään mielenkiinnolla seuraamaan perheesi kuulumisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Oda K ja kiitos vinkistä! Täytyy käydä tutustumassa :) Ja tervetuloa lukemaan!!

      Poista
  11. Niin kuin näköjään moni muukin löysin tänne Iltalehden kautta ja mielenkiintoinen aihe sinulla. Tämä herätti kuitenkin kysymyksen, että onko kukaan kerännyt listaa Suomessa valmistetuista tuotteista? Minua kiinnostaa myös tuotteissa käytetyt raaka-aineet, varsinkin ruuassa, että onko nekin kotimaisia. Olen huolissani siitä, että miten käy kotimaisen ruuantuotannon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täältä löytyy jonkunlainen lista erilaisia tuotteita: http://www.sinivalkoinenjalanjalki.fi/me-olemme-mukana/ kunhan sivua selaa riittävästi alaspäin.

      Poista
    2. Voisin yrittää hiljalleen koota jotakin asiasta kunhan omakin tietoisuus hieman kasvaa! Kiva kun tulit lukemaan!

      Poista
  12. Oletko jo tutustunut tähän listaan suomalaisista lastenvaatteista. Osalta yrityksistä löytyy aikuisten vaatteita ja tilausompelua. http://mehukekkerit.net/2014/04/suomalaisia-lastenvaatteita/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, käyn tutustumassa ja yritän itsekin laatia listaa!

      Poista
  13. Hei, suomalaisia pesuaineita koiralle löytyy ainakin minun lähi s-markeristakin. Myös Linna Shampoo on kuulemma hyvä tuote siihen, tai jos hellempää suosii niin joku toinen suomalainen perus shampoo. Toivottavasti sinäkin löydät sopivan tuotteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä! Luulen, että nyt löydän kun olen saanut paljon vinkkejä. Jotenkin minulta oli mennyt nämä ihan ohi!!

      Poista