lauantai 7. maaliskuuta 2015

Bye Bye Dior, welcome Lumene


Olen käyttänyt vuosia kauneudenhoidossa Diorin tuotteita. Olen ollut todella tyytyväinen Diorin meikkeihin ja ihonhoitosarjoihin. Tuotteissa on todella hyvä hinta-laatu-suhde ja jotenkin ne tuovat arkiseen puurtamiseen ripauksen luxusta. Kävi niin, että meikkivoiteeni ja osa rasvoista loppui ja jouduin ensimmäisen haasteeni eteen, eli mistä löytää suomalaisia kauneudenhoitotuotteita?

Tämähän oli tietenkin se haasteista helpoin, nimittäin Lumene-tuotteet lienevät kaikille suomalaisille tuttuja. Minäkin olen niitä joskus aikaisemmin käyttänyt ja todennut ne hyviksi. Suuntasin siis lähimpään markettiin ja sieltähän niitä tuttuja Lumenen-tuotteita löytyi.


Päädyin ostamaan Nude Perfection kevytmeikkivoiteen, jota mainostettiin unelmakevyeksi ja näkymättömäksi. Meikkivoide lupasi luonnollisen mattapinnan iholle.

Lupaukset osoittautuivat todella paikkaansapitäviksi ja voide levittäytyi iholle tasaisesti. Tykkäsin ehdottomasti. Hintakin oli mukavan edullinen verrattuna aikasemmin käyttämääni meikkivoiteeseen ja mietinkin, että miksiköhän en ole Lumenen meikkivoiteita aikaisemmin käyttänyt?

Ihon kosteuttajaksi valitsin Lumenen c-vitamiinisarjan, joka lupasi kirkastaa ihoa ja suojata sitä ikääntymiseltä suomalaisen lakan avulla. Tämä kuulosti hyvältä näin + 30-vuotiaalle ja lisäksi minua kiehtoi ajatus hillasoilla kasvavan lakan voimakkaasta c-vitamiinipitoisuudesta. Tuoteet levittäytyivät ja imeytyivät hyvin. Varsinkin tuo dry skin cocktail teki ihosta pehmeän ja se todella tuntui hoitavan ja hellivän ihoa. Rich cream taisi olla jossakin alennuksessa ja hinta todellakin yllätti minut. Todella hyviä tuotteita hinta-laatusuhteeltaan.

Kynnet maalasin lumenen Early Night nro 14 kynsilakalla. Ihana sävy, tosin jouduin lakkaamaan kynnet kahdesti saadakseni tarpeeksi pigmenttiä. Herkullisia tuotteita siis. Onneksi meillä on Lumene Suomessa, koska muuten tämä vuosi olisi voinut olla aika hankala...

Mieheni jo mietti, että millä hän hoitaa itseään tämän vuoden, mutta no worries, sillä Lumenelta löytyy sarja myös miehille!

9 kommenttia:

  1. Itse käytän kotimaista luonnonkosmettiikaa Flow:ta, Mia Höytyä ja Frantsilan tuotteita. Suosittelen kokeilemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos vinkistä! Suomalaisesta kosmetiikasta tulee heti mieleen Lumene ja en osannut edes tietoa muusta etsiä! Pitää tutustua Flow:n, Mia Höytyään ja Frantsilaan ehdottomasti!

      Poista
  2. Ekopharma on myös kotimainen

    VastaaPoista
  3. http://www.berner.fi/berner-oy/tuotekehitys-ja-valmistus/heinaveden-tehtaat

    Hei ootko tietoinen, että Berner valmistaa paljon tuotteita Heinävedellä? Ei pelkästään siis vain suomalaista, vaan myös lähituote kuopiolaisille ;) Ja siis postaukseen liittyen, esimerkiksi Herbinan kosmetiikka on suomalaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! En ollutkaan tästä tietoinen, pitää tutustua ehdottomasti! Lähituotannostakin iso plussa! Ja Herbina tosiaan!

      Poista
  4. Supermood. Suomalainen ekokosmetiikkasarja, toistaiseksi tosin sertifioimaton ymmärtääkseni tuon pakurikäävän vuoksi (voin olla väärässäkin, tämä pakurikääpä oli muistikuva). http://www.supermood.fi/tuotteet/ . Pidin itse kovasti tuosta silmänympärysvoiteesta, jostakin syystä en saanut sitä vain toimimaan meikkivoiteen kanssa vaan se rullautui (vaikka kuivumisaikaa oli useampi tunti). Pitääpä laittaa heille palautetta, jos keksivät ratkaisua.

    VastaaPoista
  5. Erisan myös kotimainen http://www.erisan.fi/

    VastaaPoista