maanantai 6. huhtikuuta 2015

Mr. Finland esittäytyy




Kävimme tutustumassa Kuopiossa suomalaisten yritysten vaatetarjontaan miehille. Eihän niitä ihan hirveästi ollut, mutta vanha sanonta "laatu korvaa määrän" piti tässäkin tilanteessa paikkansa. Löysimme uuden vaatemerkin Frenn Companin, josta emme olleet aikaisemmin kuulleet. 

Frenn Company on käsitykseni mukaan aika uusi vaatemerkki ja suunnittelijat taitavat olla Itä-Suomesta kotoisin. Ovatkohan oman kylän poikia? 

Mr. Finland tykästyi kovasti vaatemerkkiin ja sen vaatteisiin. Ostoskoriin päätyi kuvan housut ja paita, jotka ovat pellavaa. Pellavahan yleensä paranee materiaalina mitä enemmän sitä käyttää. Vaatteet ovat todella laadukkaan oloisia, istuvat hyvin ja vaatteet vaikuttavat kansainvälisen muotitalon luomuksilta. Todella hieno löytö siis! 

Löydät Frenn Companin vaatteita myyvät liikkeet täältä, ja lisäksi vaatteita voi ostaa myös heidän nettikaupastaan. Hakusessa on vielä suomalaisen yrityksen valmistamat kengät. 



Meidän liesi ei toimi edelleenkään ja vaikka nämä ovat näitä ensimmäisen maailman ongelmia niin silti alkaa jo vähän vaikeutumaan elämä. Tai sitten minulla ei ole tarpeeksi mielikuvitusta ruoanlaitossa. Mitä sitä oikein kokkaisi ilman liettä? Meillä oli ajatuksena laittaa lammasta ja muuta pääsiäisherkkuja, mutta ne jäivät nyt väliin tältä erää. Vielä en ole kehdannut mennä uuteen naapuriin, jotka muuttivat pari päivää sitten, kysymään pääseekö heille kokkaamaan! 

Me syödään yleensä aina puuroa aamupalaksi. Mikropuuro ei oikein maistu, joten aamupalankin suhteen on saanut viritellä uusia tuulia. Hedelmät ja smoothie maistuvat kyllä, mutta puuroa on jo ikävä! 






Tänään on tulossa ystäviä kahvittelemaan ja moikkaamaan Little boy Finlandia. Ajattelin pistää mustikkakukon uuniin. Oletteko maistaneet sitä? Leivon mustikkakukon aina kesän ensimmäisistä mustikoista ja tänään tuli mieleen, että voisihan sitä nytkin tehdä kun pakkanen on vielä pullollaan superfoodia. 

Aurinkoista pääsiäismaanantaita kaikille ja nautitaan auringosta! Muistakaa käydä vielä tänään osallistumassa arvontaan!! 



24 kommenttia:

  1. Upeita kuvia!! :D Näitä on oikein ilo katella :) Hyviä kuvia Mr Finlandista myös! Miksi niitä puuroja kutsutaankaan, jotka laitetaan jääkaappiin tulemaan eikä tarvitse keittää ollenkaan? Tuorepuurojako ne on? Miten ois sellanen kun liesi ei toimi? Nehän on ihan hittitavaraa nytten :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anni mikä idea, tosiaan tuorepuuroa! Hain vielä netistä ennen pojan syntymää ohjeita tuorepuuroihin ja nyt olin jo unohtanut koko jutun! Täytyy laittaa tulille. Hassua miten elämä "vaikeutuu" kun joku kodinkone lakkaa toimimasta! Ja kiitos, kuvien ottaminen luonnistuu päivä päivältä paremmin. Voisi taas joku kerta harjoitella yhdessä!

      Poista
  2. Oi mielenkiintoista, ihan uusi tuttavuus oli minullekkin tuo Frenn. Odotan innolla millaisia löytöjä teette kotimaisten kenkien saralla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kivoja ovat Frenin vaatteet, saisivat suunnitella naisillekin! Ja tosiaan koko perheelle on kengät hankinnassa, joten varmasti tulossa postausta asiasta:)

      Poista
  3. Oletko kokeillut tehdä uunipuuroa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaina, tosiaan uunipuuro! Se on niin hyvää! Äitini teki sitä aina leivinuunissa kun olin pieni. Täytyypä verestellä muistoja :)

      Poista
    2. Uunipuuro rikotuista ohrasuurimoista on tämän tytön herkkua!!! Laitanpas itsekin heti tulemaan :D

      Poista
  4. Löytyiskö tuolta kenkiä: http://www.kotimaisillakengillä.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, käynpä kurkkaamassa!

      Poista
    2. Sieviltä löytyy aika paljon kotimaista, sekä miehille että naisille. Urheilujalkineita voi sen sijaan olla vaikeampi löytää kotimaisina.

      Poista
    3. Tsekkaa saintvacant.com. Suomalaissuunnittelija Janne Laxin tyylikkäitä kenkiä. Oiva pari Frennille!

      Poista
    4. Kiitos Henri, käydään kurkkaamassa!

      Poista
  5. Eikös myös PetriFun ole ihan paikallista tuotantoa - tai ainakin täältä Itä-Suomesta? En tosin tiedä, että valmisetaanko vaatteita täällä.

    Meilläkin muuten siirryttiin jonkin aikaa sitten aamupuuron syöntiin. Hyvää ja halpaa! Kylkeen vielä pakkasesta marjoja tai itsetehtyä omenahilloa, niin jo maistuu. En ihmettele, että puuroa on ikävä! Toivottavasti saatte pian lieden kuntoon. :)

    VastaaPoista
  6. PetriFun on kyllä suomalainen, mutta nekin tosiaan tehdään muualla kuin Suomessa. Kyllä tosiaan on puuroa ikävä, niin hyvää ja helppoa:) Jännä miten siihen on jäänyt koukkuun. Laitan aina vähän raejuustoa sekaan niin pysyy nälkä pitkään poissa!

    VastaaPoista
  7. Tuorepuuro on kyllä hyvää! Itse laitan maitorahkan sekaan mustikoita, kaurahiutaleita, kauraleseitä, banaania, hunajaa ja ripauksen vaniljasokeria. Pitää hyvin nälkää ja on tosi hyvää! Jäin koukkuun... :)

    En tiedä miesten vaatteista, mutta Kädentaitomessuilla käydessäni bongailin sieltä pieniä käsityöläisten vaateyrityksiä. Siltäkin suunnalta voi löytyä kivoja kotimaisia vaatteita etenkin lapsille! :)
    -Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pistän Elina kyllä tuon reseptin kokeiluun! Kiitos siitä ja vinkistä vaatteiden suhteen!

      Poista
  8. Suosittelen madeby.fi sivustoa ellei se ole jo tiedossa. Sieltä löytyy vaikka mitä! :)

    VastaaPoista
  9. Eipä tosiaan moni suomalainen vaatemerkki tee tuotteitaan enää kotimaassa. Suunnitellaan kuitenkin täällä joten jää siitäkin rahaa kotimaahan vaikka tuotanto on muualla. Hyvä kotimainen kenkämerkki miehille on tässä: http://store.saintvacant.com/category/2/men.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Suomalaista voi suosia suunnittelunkin osalta!

      Poista
  10. Itselläni oli samanlainen etsintä käynnissä viime vuonna. Suomessa valmistetut kengät löysin Boot Factorysta (tekevät muutakin kuin bootseja) ja Nomen Nescio merkillä ainakin takit olivat Suomessa tehtyjä. Suosittelen molempia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mr T kiitos vinkeistä! Kiva kun jaat tietoa meille, ei tarvitse kaikkea itse selvittää :)

      Poista
  11. Hei!
    Kiitos paljon käynnistä Nina&Henrissä. Hienoa, ettö suomalaisten yritysten tuotteet kiinostavat. Ja hyvältä näyttävät nuo FRENNin vaatteet Mr Finlandin päällä. Kaikki malliston tuotteet suunnitellaan Helsingissä Vallilassa, myös printit. Tuotteet valmistetaan lähituotantona Virossa Tallinnassa ja Pärnussa laadukkaista eurooppalaisista kankaista. Valitettavasti kaikkien tuotteiden valmistaminen ei ole enää edes mahdollista Suomessa. Denim-solmiot ja rusetit tehdään käsin Vallilassa. Ensi syksyn mallistoon tulee Suomessa valmistettuja neuletakkeja. Saint Vacantin kengät sopivat oikein hyvin meidän vaatteiden kanssa.
    Parhain terveisin,
    Jarkko, FRENN

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jarkko viestistäsi! Mr. Finland on todella tykästynyt FRENNin vaatteisiin :) Kiva, että teidän vaatteita löytyy myös Kuopiosta ja verkkokaupasta. Ei tarvitse asua Helsingissä, että voi hankkia FRENNin vaatteita. Pitää hankkia Mr. Finlandille rusetti ja syksyllä neuletakki, niin saadaan Suomessa tehtyäkin päälle!

      Poista