perjantai 10. huhtikuuta 2015

Harmaat piiloon



Eilen pääsin taas pitkästä aikaa laittamaan hiukseni ojennukseen. Kun on kotona pienen ihmeen kanssa niin aina ei ensimmäisenä ole mielessä hiusten kunto ja kampaajalla käyminen. Kävinköhän viimeksi kampaajalla peräti kymmenen viikkoa sitten? Jotenkin se aika kuluu kotona niin nopeasti. Ajan kulumisen huomaa hyvin muun muassa juurikasvusta, joka ei ainakaan minulle ole kovin armollinen. Hiukseni ovat luonnostaan maantienharmaat ja juurikasvu muistuttaa aina kampaaja-ajan varaamisesta. Pienen pojan äitinä oli ihanaa saada hetki omaa aikaa ja päästä lukemaan juorulehtiä kampaajantuoliin. 

Kampaajani huomasi sen minkä olen itsekin huomannut, eli minulla on jo ensimmäiset harmaat!! Jep, kolmekymppisenä. Minulla on ollut tämä "ongelma" jo usemman vuoden ja kerran yksi lääkäri sanoi minulle, että liian kova stressi voi syödä hiuksista sen pigmentin! No, onneksi on olemassa hiusväriä, koska ei tässä voi ruveta niin paljon downshiftaamaan, että hiukset eivät harmaantuisi :) 





Kerrostin tukkaa aikalailla keväisempään lookkiin ja samalla pituutta lähti yli viisi senttiä. Itse ainakin tykkään. Mitäpä olette mieltä? Joka kerta kun menen kampaajalle mietin, että nyt teen jotain uutta. Ja kun kampaaja kysyy, että mitäpä tehdään, niin vastaus on aina "jos nyt vähän leikkaisi ja värjäisi". 

Hiukseni ovat olleet samannäköiset jo todella pitkään ja radikaalimpi kokeilunhalu loppuikin yläasteella kun leikkasin muotivillityksen mukaisesti lyhyen Natalia Imbruglia-tukan. Kampaajani ei meinannut ensin suostua leikkaamaan hiuksiani. Sain hänet suostuteltua operaatioon ja itkuhan siitä tuli. Muistan miten itki katkerasti omaa tyhmyyttäni. Lookki ei nimittäin käynyt minulle laisinkaan. Pari vuotta siinä meni hiuksia kasvatellessa ja kyllä odottavan aika oli tuolloin piiiiiitkä! 

Kirjoittelin joskus kuluttajien mielikuvien pesemisestä ja tänään sain huomata, että joskus ei-suomalaisiksi mieltämänsä tuotteet ovatkin suomalaisia. Periaatteemme mukaisesti minun piti tietenkin ostaa suomalaisia kampaamotuotteita ja yllätyinkin, että kampaamosta löytyi minulle sopivaa ja vieläpä ihan Made In Finland-tuotteita! Ostin Cutrinin shampoota ja hoitoainetta ja todellakin suomalaista! 





Kyllä nyt mamman hermo lepää kun harmaat on peitetty ja saa katsella näitä kaunokaisia! Viikonloppuna on tiedossa kaikkea jännää! Ihanaa perjantaita ja viikonloppua kaikille!! 

11 kommenttia:

  1. Tosi kauniit hiukset sinulla. :)

    VastaaPoista
  2. Hiukset näyttävät todella kauniilta! :) Yllättäviä tuotteita löytyy Suomessa tehtyinä. Ostin alennusmyynnistä kaksi Nanso by Katri Niskanen -malliston mekkoa. Oli yllätys kun kummatkin oli valmistettu Suomessa! :) Ajattelin että malliston vaatteita voisi ostaa enemmänkin, ovat nimittäin kauniita.

    Itse pidän kissablogia ja on tullut viimeaikoina mietittyä kuinka vähän ollaan hankittu kissoille suomalaisia tuotteita. Turkin pesuaine taitaa olla, siinä se. Surullista. :( Mutta juuri tein blogiin postauksen suomalaisesta huopapesästä, osittain blogisi innoituksesta. Ja tiedän jo, keneltä tilaan valjaat suomalaisena käsityönä, kunhan kummatkin kissat ovat täysikasvuisia. :) Näitä asioita olen miettinyt viimeisen vuoden, Kiitos innostuksesta että aloin tekemäänkin asioille jotain! :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Pesunalle ja tervetuloa lukemaan! Onpa hienoa kuulla, että olet saanut inspiraatiota blogista, pienetkin teot ovat suuria!

    VastaaPoista
  4. Hei, blogisi on innostava ja selkeästi saanut monet miettimään omia valintojaan. Olisin kaivannut selkeytystä hieman joihinkin asioihin. Kuvissasi näkyy mm. appelsiinejä ja tuoretta ananasta. Onko teidän tarkoitus siis suosia vain suomalaisia tuotteita vai onko esim. ulkomaiset luomutuotteet sallittuja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Satu ja kiitos viestistäsi! Toivomme todella, että voisimme olla inspiraationa monelle! Rajasin tuolla ihan ensimmäisessä postauksessa asioita, joita ostamme vuoden aikana ei-suomalaisena. Meidän on pakko esimerkiksi ostaa bensaa ja ajattelimme, että emme rajoita ruokavaliota niin, että emme osta esimerkiksi hedelmiä. Ostamme kuitenkin aina suomalaista kun se on mahdollista ja suurin osa ruoastamme onkin suomalaista lukuunottamatta hedelmiä, tiettyjä kasviksia talvella ja kvinoaa. Syömme paljon esimerkiksi parsakaalia ja sitä ei saa talvella suomalaisena. Ostamme kaiken lihan, kalan, kanan, muut viljat kuin kvinoan, leivän, maitotuotteet jne. suomalaisena. Ja luomua ostamme aina kun sitä on tarjolla! Tervetuloa lukemaan!

      Poista
  5. Moikka! Mulla on kans käytössä Cutrinin Bio+ Balance -tuotteita. Ihan mahtavia on kyllä! Oon tykännyt ainakin itse tosi paljon! T:Kati, https://vestabox.wordpress.com/

    VastaaPoista
  6. Olipa kiva löytää blogisi. Sari E kyllä vähän viisas, että tsekkaa mielenkiintoinen juttu. Hiukset ja koko kokonaisuus kaunis! Idea suomalaisista tuotteista lämmittää mieltäni. Olen itse yrittänyt synnyttää liikettä suomalaisten pyörien ostosta- en hyvin tuloksin. Itse tosin vaihdoin suomalaiseen...😉 tsemppiä vuoteenne ja paljon "opetuslapsia" Arja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Arja ja kiitos kommentistasi! Tervetuloa lukemaan ja toivottavasti todella moni lähtisi projektiin mukaan!! Ensi viikolla blogiin tulee vähän uusia juttuja, jääthän seuraamaan :)

      Poista